tiistai 25. joulukuuta 2012

Rommi-rusina-karpalo-joulukakku

Jouluisaa kakkua tuli helposti ja nopeasti vielä aattona: Pohja on pipari- ja cookiemuruista, "keskiväliin" rommirusinarahkaa ja päällä karpalotuorejuustoa. Molempien sekaan laitettiin siskon kans Flora Vispiä ja ripaus sokeria sekä sitten vielä puolukoita tuohon karpalotäytteeseen.. Ihan hyvää helppouteensa nähden.. ;) Juu ja suklaasta pieniä kuusia reunoille + töherrykset siinä kakun päällä.


Piparkakkutalo 2012

Pikkusiskon arkkitehtuuria ja tällä kertaa minä apurina.. Siksi teeman oli välttämättä oltava Tonttu Toljanteri, mutta alustalle pääsi jököttämään myös muutama ulkopuolinen. Mutta kyllä siitä silti ihan nätti tuli.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Lohivoileipäkakku

Oi! Tätä lapsuuden herkkua ei ole sitten hetkeen tullut syötyä. TOSI hyvää kuten ennenkin; äidin salainen resepti toimii yhä! ;D Mutta tosiaan paahtoleivistä koottu, 3 leivän pituinen kakku ja kaksi salaista täytettä.
Koristelu ehkä karkasi käsistä, mutta syntymäpäivänä saakin olla vähän mahtipontinen.
Ja tottakai sisko toimi makutuomarina - myös sanan kirjaimellisessa merkityksessä.. ;)

Rommirusinakakku


Stressikakku, mokakakku, susikakku - "rakkaalla" lapsella on monta nimeä.. Glögit valuivat kivasti jääkaapin pohjalle, mutta näin kaukaaviisaana huomaan virheen: kakkua ei kannata ottaa pois irtopohjavuoasta ennen kuin se on TÄYSIN valmis.. Jotenki on vaan käytännöks muodostunu kokeilla, että kakku varmasti irtoaa reunoista. Kakun ja vuoan väliin muodostuu rako ja siitähän nämäkin glögit livahti! Älytöntä..
No, virheistä oppii, tosin glögin hailakka väri tuskin johtui siitä. Arvoitukseks jäi..
Syntymäpäiväkakun roolia vetäneessä kakussa oli hyväkin puoli: se oli yksinkertainen ja silti herkullinen. :)
Kunnia jälleen Kinuskikissalle.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Mummin Puolukka-kinsukikakku

Viikonloppuisten mummin synttäreiden kunniaksi tein (sisko vasempana kätenä) ruusukakkua Kinuskikissan mainion Kinuski-marjatäytteen kera (vadelmien sijaan puolukoilla). Päällä on suklaakinuski ja kermapursotukset, koristeet marsipaania ja teksti valkosuklaata. Alussa tietty ennakkoluuloja tosta täytteen ja päällisen yhdistämisestä, mutta se ei ollutkaan vikatikki, koska täytteen kinuski ei hypännyt liikaa esiin. Nams! ;D


lauantai 20. lokakuuta 2012

Kahvikakku ja häivähdys Mariannea

Vihdoin leipomaan! Kaikenmoiset jutut (yo-kirjotuksista lähtien) on nostanu leipomiskynnystä ja näin..
No nyt kahvikakkua, johon siskon kanssa ripsautettiin Marianne Crushia..

Kevyt kahvikakku (Kultainen keittiö)

Aineet:
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia tai voita
1 dl maitoa

Säädä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 1½ l rengasvuoka. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan sekä voisula ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän se jälkeen kun jauhot on lisätty. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku muutaman minuutin kuluttua.

Me laitettiin maidon tilalle kahvia ja crushit taikinaan kans. Päällä on kahvi-kaakojauhe-tomusokeriseos..

PS. Mariannea sitten kunnolla että maistuu, 4 rkl ei riitä!! ;D

lauantai 1. syyskuuta 2012

Raparperimuffinit

Yksinkertaisia ja silti niin hyviä! Ihan tavallinen muhviinitaikina (tosin vähän ruis- ja grahamjauhoja mukana) ja siihen sitten ripotella raparperinpaloja. That's it! ;D


perjantai 31. elokuuta 2012

Uusi blogi & Persikkakakkua

Tästä lähtee uusi blogi rullaamaan! :D Entinen Pikkuleipuri-blogi jatkaa tämän sivuston puolella ja silloin tällöin tänne siis toivottavasti ilmaantuu kuvia leipomuksista. Toisin kuin edellisessä blogissani, täällä sanaa 'KIIRE' ei missään nimessä saa lausua. Mutta siis jos ihmettelette hidasta päivitystahtia niin se johtuu lukiojutuista sun muista.

No juu, persikkakakkua alkajaisiksi, olkaa hyvät. Hyväksi havaittua ohjetta soveltaen tein tällasen "juustokakun ilman juustoa" (kun hyydykekakku ei kuulosta mitenkään kovin herkulliselta..) Ohjeen voisin lisätä tänne sitten myöhemmin, vaikka se kyllä tuolta Pikkuleipuriltakin löytyy.


PS. Hirveen hyviä kuvia ei tietty ollut ja siksi tuo siskon käsikin tupsahti tuohon jälkimmäiseen.. ;)

EDIT 31.8.-12 Nyt vihdoin lisään tuon reseptin tänne..

Aprikoosi-valkosuklaakakku

Pohja
195g keksejä (itse suosin Digestivejä)
75g voita sulatettuna

Täyte
1½ tlk (á 420/240g) säilykeaprikooseja
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl limettimehua
1 prk (250g) maitorahkaa
2 dl sokeria
3 rkl manteli- tai aprikoosilikööriä
8 liivatelehteä
2 rkl hedelmämehua
1 dl (65g) valkosuklaata rouhittuna
4 dl kuohukermaa (tai siitten vispiä, ni on vähän keveempi)

Murskaa keksit esim. monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm) pohjan kokoisen leivinpaperin päälle. Valuta aprikooseista liemi pois. Soseuta 1 1/2 tlk aprikooseja esim. monitoimikoneessa, säästä 1/2 tlk ( n. 8 aprikoosinpuolikasta) kakun koristeeksi. Lisää soseeseen vaniljasokeri, limettimehu, maitorahka, sokeri, likööri ja suklaarouhe. Anna liivatelehtien pehmitä runsaassa, kylmässä vedessä 5 - 10 min. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi eri kulhossa. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne 2 rkl:aan kiehuvan kuumaa hedelmämehua. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen aprikoosi-rahkaseokseen. Sekoita seos kermavaahdon joukkoon. Kaada täyte vuokaan. Peitä foliolla ja anna hyytyä vähintään 4 - 5 tuntia tai yön yli.
(Koristelu: Leikkaa aprikoosinpuolikkaat viipaleiksi ja asettele kakulle. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Lisää hyytelösokeri, sekoita ja kiehauta. Jäähdytä 3 - 4 min hiljalleen sekoittaen, jotta seos ei kuoretu. Kaada varoen kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin. Kun kiille on hyytynyt ja jäähtynyt kunnolla,)
Irrota kakku veitsellä vuoan reunasta ja laita tarjolle. Kakku säilyy hyvänä jääkaapissa n. 2 pv.

Tämän kertainen kuvassa oleva kakku on 20 cm:n vuokaan tehty eli 3/4 satsia.